Kuka Aki Nummelin?
Aki syntyi 25.12.1969 Raumalla Matti Nummelinin ja Raija Ylisen esikoisena. Matti ja Raija tapasivat toisensa Turussa työskennellessään vasemmistolaisessa sanomalehdessä. Raumalla Matti toimi Satakunnan Työn paikallistoimittajana ja Raija hoiti perhettä, johon syntyi vielä Juri-poika keväällä 1972. Perhe asui alivuokralaisena omakotitalossa.
Kesällä 1972 oli edessä muutto Poriin, missä Matti-isä jatkoi työtään Satakunnan Työssä. Aki kävi koulunsa Isosannan ala-asteella ja Pohjois-Porin yläasteella sekä Porin Lyseon lukiossa. 13-vuotiaana Aki ryhtyi kirjoittamaan urheilujuttuja Satakunnan Työhön. Toimittajan töitä Aki on jatkanut aivan näihin päiviin asti. Samoihin aikoihin Aki ryhtyi toimimaan aktiivisesti erilaisissa järjestötoiminnoissa.
Lukion jälkeen Aki vietti välivuoden opiskelemalla ulkomailla, mutta sai kuitenkin ennen tätä opiskeluoikeuden Tampereen yliopistoon (sosiologiaa). Ulkomaan opintojen jälkeen oli vuorossa vuosi Helsingissä Kansan Uutisten urheilutoimittajana, minkä jälkeen Aki palasi Poriin ja toimi ajalla 1990-1998 SDNL:n (Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto, nykyinen Vasemmistonuoret) Satakunnan piirisihteerinä. Tänä aikana Aki myös suoritti asepalveluksensa Niinisalon tykistörykmentissä. Samaan ajanjaksoon mahtuu viisi vuotta kestänyt avioliitto Annan kanssa.
Vuoden 1998 alkupuolella oli edessä väliaikainen muutto Turkuun, missä Aki toteutti Metallityöväen ammattiosasto 49:ssä projektin, jonka yhteydessä koulutettiin pietarilaisia metallialan pääluottamusmiehiä. Vuoden 1998 lopulla Aki palasi Poriin, missä oli vuorossa Pormestarinluodon työllisyysprojekti ja erilaisia muita työllisyyden sekä yhteisöllisyyden kehittämisprojekteja. Vuonna 2000 alkoi seurustelu Leenan kanssa, minkä tuloksena ovat syntyneet Albert (2002) ja Rosanna (2004).
Porin kaupunginvaltuustoon Aki valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2000. Vasemmistoliiton Porin kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi Aki valittiin vuoden 2005 keväällä. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Aki pääsi hopeasijalle eli on tällä hetkellä varakansanedustaja. Vuoden 2009 alusta Aki on toiminut myös Porin kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana.
Vuoden 2006 keväällä Aki sai päätökseen opintonsa Tampereen yliopistossa ja on nyt oppiarvoltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Pääaineeksi vaihtui välissä sosiaalipolitiikka. Tärkeimmät sivuaineet ovat historia ja kansantaloustiede. Vuoden 2007 syksyllä Aki aloitti sosiaalityön opinnot Porin yliopistokeskuksessa ja sai syksyllä 2010 valmiiksi toisen maisterin tutkinnon pätevöityen samalla sosiaalityöntekijäksi.

